Vaikka tämä blogi pääosin käsittelee sairauttani ja niitä negatiivisia asioita niin haluan silti tehdä postauksen jossa kerron elämäni positiivisista asioista. 

Minulla on ihana mies, joka hyväksyy minut juuri tällaisena. Perhe, joka tukee ja yrittää ymmärtää. Eläimiä, jotka jaksavat aina kuunnella ja olla läsnä. Jopa muutama kaveri, jotka eivät ole minua hylänneet outouteni vuoksi. 

Kävelin tänään koiran kanssa ulkona ja mietin mistä voimavarani tulevat. Pienistä asioista, joita ei välttämättä aina itse edes huomaa tai jaksa arvostaa. Avasin oven vanhemmalle naiselle ja sain hymyn takaisin. Eräässä vertaistukiryhmässä juttelin miehen kanssa joka ei koskaan ole seurustellut, yhtäkkiä hän kysyi saako minua halata. Tuli hyvä mieli. 

Nyt on kesä. Kesät ovat yleensä olleet vaikeaa aikaa koska joudun peittelemään viiltelyarpiani. Tänä kesänä en ole niin tehnyt. Olen uskaltanut olla oma itseni juuri tällaisena. Ja se on suuri asia minulle.

Joskus toivoisin olevani joku toinen, mutta olen jo hyväksynyt ajatuksen että minä olen minä enkä muuksi muutu. Pidetään lippu korkealla!