Olen ollut jo aivan lapsesta saakka jotenkin erilainen. Teini-iässä kaikki kaatui niskaan ja jouduin vuodeksi psykiatriselle jossa sain skitsofrenia diagnoosin. Tämän jälkeen minut huostaanotettiin ja asuin laitoksessa kunnes täytin 18-vuotta. Laitoksesta poispääsyn jälkeen meni useampi vuosi hyvin enkä käyttänyt lääkkeitä. Tosin näin jälkeenpäin ajatellen, oireilin kuitenkin psykoottisesti. Lääkitsin itseäni kannabiksella muutamia vuosia ja pahin romahdus tuli sen jälkeen. Taas olin suljetulla useita kuukausia pakkohoidossa. Näistä psykoosiajoista minun on hankala kirjoittaa mitään koska en muista. Tai muistan jotain yksittäisiä asioita mutta en lähellekään kaikkea. Kuitenkin vointi on ollut todella paha, sillä minua on jouduttu eristämään ja siirtämään vaikeahoitoisten potilaiden osastolle. 

Kun psykoosi iskee, niin itsehän koen silloin olevani täysin terve. Muut kyllä huomaavat heti että kaikki ei ole kunnossa, mutta itse elän siinä omassa todellisuudessani. Kun ensimmäisen kerran sain diagnoosin niin en uskaltanut moneen vuoteen kertoa siitä kenellekään muulle kuin perheelle. Se asia hävettää minua vieläkin, enkä kykene siitä "ulkopuolisten" kanssa puhumaan. Perhe tietää ja mies tietää sekä muutama kaveri. 

Lääkityksiä on vuosien saatossa kokeiltu kymmeniä ja paras vaste on ollut Leponexilla. Tällä hetkellä menee leponex 300mg ja abilify injektiona. Kun kaikkein pahimmassa kunnossa olin niin leponexia meni se 600mg, joka teki minut kuolaavaksi zombieksi.

Olen perusluonteeltani aika ujo ja rauhallinen. Viihdyn hyvin omissa oloissani enkä oikein kaipaa sosiaalista elämää. Tulevaisuudelta toivon, että pysyn sen verran hyvässä psyykkisessä voinnissa että pystyn elämään "normaalia" elämää sairaalan ulkopuolella. Jossain vaiheessa haluaisin kokeilla vielä työelämään palaamista, mutta nyt se ei vielä ole ajankohtaista. Minulle on myönnetty pysyvä eläke, joten sen puolesta töihin meno ei olisi pakollista.

Kun olen psykoosissa niin en tajua harhoja oikeiksi. Elän tavallaan niiden mukana, teen mitä minulle sanotaan enkä osaa laittaa vastaan. Äänet ja ajatukset vievät minua ja olen tehnyt melko typeriä asioita niiden takia. En oikein osaa kuvailla miltä äänien kuuleminen tuntuu, mutta vieraat ajatukset ovat sellaisia että kuvittelen muiden henkilöiden laittavan niitä minun päähäni. Myöskin kuvittelen että muut voivat lukea ajatuksiani. Nykyisellä lääkityksellä en kuule ääniä. Ajatuksia tulee silloin tällöin ja olen kokenut ymmärtäväni ne harha-ajatuksiksi. 

Tässäpä jotain tällä kertaa.